Pimeään jäänyt

Pimeään jäänyt

Tietoa kirjasta

"Poikkeuksellisen hyvä esikoisteos!" - Dagens Nyheter

Uuden psykologisen trillerin huippua Silta-sarjan hengessä. Rikostutkija Fabian Riskistä tulossa myös laadukas televisiosarja.

Rikostutkija Fabian Risk palaa Tukholmasta perheineen kotikaupunkiinsa Helsingborgiin. Jo muuttopäivänä Riskin vanhasta koulusta löydetään ruumis. Teknisen työn opettajan Jörgen Pålssonin kädet on silvottu, ja ruumiin päälle on asetettu vanha luokkakuva, josta uhrin kasvot on ruksattu yli. Murha palauttaa Riskin mieleen epämieluisia muistoja yläasteajoista, ja hän alkaa uumoilla että entisen luokkatoverin surma on vain yksi lenkki karmivassa tapahtumasarjassa, joka sysättiin liikkeelle kauan sitten.Pimeään jäänyt on Ruotsissa suuren menestyksen saaneen Fabian Risk -sarjan avausosa. Sarjan toinen osa ilmestyy suomeksi vuonna 2016.

Stefan Ahnhem on tullut tunnetuksi muun muassa Wallander- ja Irene Huss -televisiosarjojen käsikirjoittajana. Ahnhemin ensimmäinen romaani Pimeään jäänyt yhdistelee taidokkaasti psykologista jännitystä ja trillerimäistä toimintaa. Nordisk Film on tekemässä kirjoihin pohjautuvaa tv-sarjaa.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Pimeään jäänyt