Obaman Valkoisessa talossa

Obaman Valkoisessa talossa

Presidentin neuvonantajan muistelmat

Tietoa kirjasta

Yhdysvaltain entisen presidentin lähimpiin ulkopoliittisiin neuvonantajiin kuuluneen Ben Rhodesin muistelmateos on ainutlaatuisen yksityiskohtainen ja elävä sisäpiirikuvaus Barack Obaman presidenttikaudesta.

Rhodes kertoo mukaansatempaavasti, miten Valkoisen talon sisäpiiri toimii ja millaista oli työskennellä karismaattisen johtajan rinnalla. Teos valaisee oivasti myös presidentti Obaman persoonallisuutta ja toimintatapoja.

Vuonna 2007 tuolloin vielä tuntematon 29-vuotias ulkopolitiikan tutkija tuli valituksi Obaman vaalikampanjan taustajoukkoihin. Pian presidentinvaalien jälkeen Rhodes sai keskeisen roolin Obaman hallinnossa. Hän työskenteli Valkoisessa talossa liki 10 vuotta, ensin presidentin puheiden kirjoittajana ja sitten presidentin neuvonantajana ja henkilökohtaisena avustajana. Läheinen yhteistyö muuttui ajan mittaan syväksi ystävyydeksi.

Rhodes vie lukijan keskelle lähihistorian merkittäviä hetkiä; Valkoisen talon tilannekeskukseen seuraamaan operaatio Bin Ladenin toteuttamista, Iranin ydinsopimuksen syntyvaiheisiin, salaisiin neuvotteluihin Kuuban hallituksen kanssa, Obaman ja Putinin välisiin keskusteluihin.

Teos kuvaa terävänäköisesti myös sen uusnationalismin nousua, joka lopulta johti Trumpin valintaan presidentiksi.

Kirjailija.Ben Rhodes

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Obaman Valkoisessa talossa