Maailman paras kylä

Maailman paras kylä

Tietoa kirjasta

Monen kirkon polttaja Asser Toropainen antaa kuolinvuoteellaan pojanpojalleen tehtävän. Eemelin pitää rakentaa uusi kirkko kaikkien ukon polttamien tilalle.Komean hirsikirkon ympärille kerääntyy monenlaista väkeä ja vähitellen Sotkamon takamaille muodostuu erikoislaatuinen yhteisö.Suomi näivettyy. Muualla kaikki pienet sodat yhdentyvät maailmansodaksi. Vaikka Ukonjärven rannan pitäjässä elämä on paljon tolkullisemmalla mallilla kuin rintamailla, Eemelinkin on ratkottava pulmia kosolti. Arto Paasilinnan käsittelyssä irtoaa kolkoistakin maailman näkymistä hersyvää, rehevää, maaliinsa osaavaa suomalaista ihmiskuvausta ja mukaansa tempaavaa tarinankerrontaa.
Äänikirjan kertojana on näyttelijä Kauko Helovirta.

Arto Paasilinna 20.4.1942–15.10.2018 Kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia julkaissut Paasilinna oli Suomen yksi merkittävimmistä kirjailijoista. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri, Hurmaava joukkoitsemurha sekä Hirtettyjen kettujen metsä. Useat Paasilinnan kirjat ovat myös kääntyneet valkokankaalle niin Suomessa kuin maailmallakin. Arto Paasilinna on Suomen kirjallisuuden todellinen ulkomaanmyyntien kuningas. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle. Maailmanlaajuisesti hänen teoksiaan on myyty yhteensä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Erityisen suosittu Paasilinna on ollut Ranskassa, missä häntä on verrattu muun muassa Nobel-voittaja Gabriel García Márqueziin.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Maailman paras kylä