HIMMEE
  
Jaa kirja    

"Älä herätä mua unesta."

Vain elämää -ohjelmassa koko kansan hurmanneen Mikael Gabrielin ensimmäisen Suomen-kiertueen tunnelmat hänen omin sanoin.

Ensimmäiselle kiertueelle voi lähetä vain kerran. Ja kun lähtee, se kannattaa tehdä tyylillä, HIMMEESTI. Mikael Gabriel on ollut myynti- ja kuuntelulistojen kärjessä jo pitkään ja keikkaillut ahkerasti. Suomen-kiertuetta hän ei ollut tehnyt ennen vuotta 2017, jolloin näyttävästi toteutettu HIMMEE-kiertue alkoi täyttää saleja ja areenoja ympäri Suomen.

Nyt pääset osaksi turneeta ja koet Mikael Gabrielin kanssa historiallisen kiertueen arjen ja juhlan: loppuunmyytyjen salien pauhun, kovan työn ja lepopäivät keikkojen välissä, tapaamiset fanien kanssa, konserttien jatkot sekä yön pimeinä tunteina kiertuebussissa heräävät mietteet.

Suomen suurimpiin poptähtiin lukeutuva Mikael Gabriel (s. 1990) julkaisi ensimmäisen levynsä 5 miljoonaa muuta vuonna 2009. Hänen neljäs pitkäsoittonsa Versus teki suomalaista musiikkihistoriaa vuonna 2015, kun sitä kuunneltiin yli 10 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa ennen albumin julkaisua fyysisenä äänitteenä.

Vuonna 2016 Mikael Gabriel näytteli elokuvissa Pahan kukat ja Bodom, hän osallistui Vain elämää -ohjelman viidennelle tuotantokaudelle, ja hänet palkittiin Vuoden miessolistina Emma-gaalassa. Vuonna 2017 menestys jatkuu ja Mikael Gabriel on ollut single- ja striimauslistan ykkösenä.

Näytä lisää